Jääkiekon MM-kisat 2012 järjestetään meillä Suomessa. Pelit ovat jännittäviä ja myös netin vedonvälittäjät heräilevät talviunistaan ja tarjoavat hyviä kertoimia.
Jos muistellaan vuoden 2011 MM-kisoja, jossa Suomen pelit päättyivät kultaan, niin kisan alkaessa Suomen kerroin turnauksen voitolle oli Unibetillä 12. Vuoden 2012 MM jääkiekkoveikkaus -asetelma on toinen, sillä Suomi pelaa kotijäällä ja lisäksi leijonilla ei ole enää selässään isoa apinaa, joka esti huippusuoritukset finaalipeleissä. Saa nähdä, odottaako leijonia Jääkiekon MM-finaali jälleen tänä vuonna.
Tänään kello 14.30 pelataan Venäjä – Suomi. Nyt on hyvä vetää vetoa Suomen puolesta, sillä vedonvälittäjät eivät täysin ole vakuutteita Suomen kunnosta.
Unibetin kerroin on 1.75 Venäjän voitolle, 4.50 tasapelille ja 3.60 Suomen voitolle.
Venäjä – Suomi on samalla Unibetin Live-kohde.
Muista lyödä vetoa myös Lätkän MM-kisojen voittajasta Unibetillä.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2012 ovat aivan erityinen tapahtuma, sillä ne on ensimmäistä kertaa jaettu kahden eri maan kesken (eli Suomen ja Ruotsin), siten että kisat ulottuvat kahdelle vuodelle. Tänä vuonna järjestetään Suomen kotikisat ja ensi vuonna Ruotsin.
Jääkiekon MM 2012 -kisat alkavat 4.5.2012. Suomi on ensimmäistä kertaa tulessa heti kisojen ensimmäisenä päivänä Valko-Venäjää vastaan. Lätkän MM-kisat ovat paitsi koko Suomen herkeämättä seuraama kevään kohokohta, myös erittäin suosittu tapahtuma vedonlyöntiin.
Olemme koonneet tälle sivulle tietopaketin MM-kisoista ja siihen liittyvästä vedonlyönnistä. Löydät sivuiltamme kaikkea otteluohjelmasta aina parhaisiin vedonvälittäjiin asti.
Voittajaveto kertoimet
Unibetin voittajavedon kertoimet:
Venäjä 3,50
Kanada 3,50
Ruotsi 4,50
Suomi 5,50
Tsekki 6,50
USA 18
Slovakia 20
Saksa 50
Sveitsi 50
Norja 150
Tanska 150
Valko-Venäjä 150
Latvia 250
Italia 1 000
Ranska 1 000
Kazakhstan 1 000
Parhaat jääkiekon veikkaus-sivustot
Unibet
Uusille pelaajille 50 € talletusbonus
Esa Tikkasen veikkausvinkit
Live-vedonlyönti
Betfair
Maailman suurin vedonlyöntisivu
30€ riskitön veto uusille pelaajille
Netin parhaat kertoimet
Betsson
Uusille pelaajille 100 € talletusbonus
Vedonlyönti kännykällä
Live-vedonlyönti
Suomen tie MM-kisoissa 2012 ja alustavat vihjeet
Suomi pelaa 2011 jääkiekon MM-kisoissa Helsingin lohkossa yhdessä Kanada, USAn, Sveitsin, Slovakian, Valko-Venäjä, Ranska ja Kazakhstanin kanssa. Pelit alkavat perjantaina 4.5. Valko-Venäjää vastaan. Sunnuntaina 6.5. vastaan tulee ensimmäinen todellinen leijonamittari, kun vastaan luistelee Slovakia. Lohkossa on mukana myös aina kova Kanada, joka on tämän vuoden ennakko-odotusten ykkösenä yhdessä Tukholman lohkon Venäjän kanssa.
Muutama lohkon otteluista ovat vedonlyönnin näkökulmasta lähinnä tulosvetoa: kukaan tuskin uskoo, että Ranska tai Kazakhstan olisivat minkäänlainen vastus Suomelle, joten pitkävedon kertoimissa tuskin on hurraamista. Aikaisemmin jääkiekon MM-kisojen perinteinen Suomen alkuvaiheen strategia pelata parin maalin voittoa Suomelle saattaa tällä kertaa hieman muuttua. Muuttuneen kisajärjestelmän takia lohkossa on pelejä enemmän. Kannustaako tämä leijonia tekemään enemmän häkkejä esimerkiksi Ranskaa vastaan ennen tärkeätä Kanada matsia?
Kanada on varmasti vaarallinen vastus Suomelle: takkiin on tullut liian monta kertaa. Taktikoiva vedonlyöjä voisi pelata jopa Suomea vastaan, jolloin voisi rauhassa kannustaa Suomea ja kerätä rahat, jos tulee turpaan.
Suomen lohkossa on muutama todellinen heittopussi, joten on aika selvää että Suomi lunastaa paikkansa lohkon viiden parhaan joukossa, jotka jatkavat kisoissa. Viimeinen Kazakhstan-ottelu on luultavasti melkoista halonhakkuuta, kun vastustajan luistelijat ovat varmasti käyttäneet jo paukkunsa aikaisimmissa matseissa. Ennustettavissa jäähyjä ja loukkaantumisia tuossa ottelussa.
Tukholman lohkossa on kolme selkeätä huippujoukkuetta: Venäjä, Ruotsi ja Tsekki, joiden matsien seuraaminen on varmasti mielenkiintoista jopa ilman vedonlyöntiä. Saksa, Norja, Latvia ja Tanska vääntävät peistä lopusta paikoista Italian jäädessä jälleen kerran hännille.
- Hauskaa vedonlyöntiä MM-kisoihin toivottaa Jääkiekko Veikkaus.com.