Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Jääkiekon U20 MM-kisat 2024

Jääkiekon nuorten MM 2024 pelataan tutulla paikalla vuodenvaihteessa. Katso VL:n kisaoppaasta muun muassa joukkueiden kokoonpanot, ohjelma ja tulokset, televisointi ja livestream sekä kaikki vedonlyöntiin!

Yhdysvallat U20-mestaruuteen - Nuoret Leijonat menettää pronssin

Jääkiekon U20 MM-kisat on päättynyt USAn kultajuhliin. Yhdysvallat kaatoi finaalissa Ruotsin maalein 6-2. Kyseessä olivat 48. jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut, ja ne pelattiin Ruotsissa Göteborgissa.

Nuorten Leijonien U20-turnaus alkoi kehnosti, mutta piristyi alkusarjan loppua kohden. Lopulta lohkon sijoitus oli kolmas, ja Suomi pääsi selvähkönä suosikkina puolivälierään Slovakiaa vastaan. Tästä tuli lopulta 3-4-jatkoaikavoitto, joten joukkueen tie kävi välierään ja kivikovia Yhdysvaltoja vastaan. Siinä Leijonalauma pääsi 2-0-johtoon, mutta joutui lopulta taipumaan 3-2. Pronssipelissä Suomi johti Tshekkiä toisessa erässä 5-2, mutta Tshekki tuli päätöserässä ohi ja voitti lopulta ottelun peräti 8-5.

Turnauksen pistepörssin voitti Tshekin Jiri Kulich tehoilla 6+6=12 ja Jenkkien Cutter Gauthier tehoin 2+10=12.

Jääkiekon U20 MM-kisat palasivat Eurooppaan

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut alkoi jälleen tutusti tapaninpäivästä 26. joulukuuta, turnauksen päättyessä finaaliin 5. tammikuuta. Kisat palasivat Eurooppaan, Ruotsin Göteborgiin, kolmen Kanadassa järjestetyn turnauksen jälkeen. Kyseessä ovat ensimmäiset U20-kisat Göteborgissa ja kaikkiaan 48. nuorten kisat. Viimeksi nuorten kisat pelattiin Euroopassa 2019-20, jolloin ne pelattiin Tšekissä. Tätä ennen pelattiin Suomessa 2015-16, jolloin kultainen sukupolvemme otti kotikisoista kultaa.

Edelliset U20 MM-kisat 2023 päättyivät Kanadan juhliin. Kanada voitti toisen perättäisen jääkiekon nuorten maailmanmestaruuden ja kolmannen neljän vuoden sisään. Turnauksen hahmo oli Kanadan vasta 17-vuotias Connor Bedard, joka teki yli 20 pistettä ensi kertaa sitten vuoden 1993, tarkalleen ottaen 23 pistettä. Kaikkien aikojen tehokkaimmissa U20-pelaajissa kisoja kohden hänen kanssaan samaa pistemäärää jakavat vain Markus Näslund ja Raimo Helminen. Peter Forsberg on omassa luokassaan 31 pisteellä.

🔗 U20 MM 2024: Voittajakertoimet
🔗 U20 MM: Viralliset kotisivut (IIHF.com)

U20 MM-kisat: Vedonlyönti

Nuorten MM-kisoista voi lyödä myös vetoa. VL huomioi jääkiekkofanien arvostaman huipputapahtuman koko kisojen ajan ja tarjoaa kaikkiin kiinnostaviin peleihin vihjeet. Lisäksi löydät kauttamme parhaat bonukset ja tarjoukset kovaan käyttöön kisojen ajaksi.

U20 MM-kisat: Kertoimet

U20 kisoissa onnistuvat ottelukohtaisten pitkävetojen lisäksi koko tapahtuman yli ulottuvat voittajavedot, joita voi lyödä ennen kisoja ja niiden aikana. Suosituin veto koskee kisojen voittajaa eli seuraavaa U20 maailmanmestaria. Lisäksi ennen kisoja onnistui muun muassa lohkovoittajien veikkaaminen sekä esimerkiksi joukkuekohtainen menestys sen mukaan, missä vaiheessa joukkue putoaa turnauksesta.

Nuorten MM-kisat: Maailmanmestari (Kertoimet 3.1.)
USAKerroin 1,83
RuotsiKerroin 3,21
TshekkiKerroin 11,00
SuomiKerroin 11,07

Nuorten MM-kisat: Eniten pisteitä (Kertoimet 3.1.)

C. GauthierKerroin 2,00
G. BrindleyKerroin 5,00
J. KulichKerroin 9,00
F. NazarKerroin 11,00

Nuorten MM-kisat: Paras maalintekijä (Kertoimet 3.1.)

G. BrindleyKerroin 2,50
Isaac HowardKerroin 3,50
J. SnuggerudKerroin 6,00
Jonathan LekkerimäkiKerroin 9,00

U20 MM: Vihjeet

VL:n laadukkaat ilmaiset veikkausvihjeet ovat arvokkaita pelaajille. Näitä tarjoamme myös nuorten lätkämatseihin! Katso uusimmat vihjeet alta tai suuntaa tästä katsomaan kaikkia pitkävetovihjeitä eri lajeista!

Nuorten MM-kisat 2024: Lohkot

Nuorten kisoissa pelaa kymmenen joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Suomi pelasi A-lohkossa, jossa sen vastustajia olivat Kanada, Ruotsi, Saksa ja Latvia. Kummastakin lohkosta neljä parasta eteni pudotuspeleihin.

Alta näet lohkot ja lopulliset sarjataulukot siirtyessä pudotuspeleihin.

Lohko A

🇫🇮 Suomi
🇩🇪 Saksa
🇱🇻 Latvia
🇸🇪 Ruotsi
🇨🇦 Kanada

Lohko B

🇸🇰 Slovakia
🇨🇭­ Sveitsi
🇨🇿 Tshekki
🇺🇸 Yhdysvallat
🇳🇴 Norja

Nuorten MM-kisat 2024: Otteluohjelma & tulokset

U20 kisat pelataan vuodenvaihteessa tuttuun aikaan 26. joulukuuta 2022 - 5. tammikuuta 2023. Alta näet ohjelman ja kisojen aikana päivittyvät tulokset.

Aikaeron kannalta nämä ovat mainiot kisat, koska normaalin Kanadaan nähden ison aikaeron sijaan se on vain yhden tunnin.

Alkulohkot

Jääkiekon nuorten MM-kisoissa pelataan yksinkertaiset alkulohkot, joissa kukin joukkue kohtaa kaikki lohkonsa vastustajat kerran. Alkusarja pelataan 26.-31. joulukuuta.

Ti 26.12.
13.00: Slovakia - Tshekki 6-2
15.30: Suomi - Kanada 2-5
18.00: USA - Norja 4-1
20.30: Ruotsi - Latvia 6-0

Ke 27.12.
13.00: Slovakia - Sveitsi 3-0
15.30: Suomi - Saksa 3-4
18.00: Norja - Tshekki 1-8
20.30: Latvia - Kanada 0-10

To 28.12.
18.00: Sveitsi - USA 3-11
20.30: Saksa - Ruotsi 0-5

Pe 29.12.
13.00: Norja - Slovakia 4-8
15.30: Latvia - Suomi 0-4
18.00: Tshekki - USA 3-4 vl.
20.30: Kanada - Ruotsi 0-2

La 30.12.
18.00: Sveitsi - Norja 6-2
20.30: Saksa - Latvia 2-6

Su 31.12.
13.00: USA - Slovakia 10-2
15.30: Ruotsi - Suomi 4-5 vl.
18.00: Tshekki - Sveitsi 4-2
20.30: Kanada - Saksa 6-3

Pudotuspelit

Puolivälierät

Ti 2.1.
13.00: Slovakia - Suomi 3-4 ja.
15.30: Kanada - Tshekki 2-3
18.00: USA - Latvia 7-2
20.30: Ruotsi - Sveitsi 3-2 ja.

Välierät

To 4.1.
16.00: Ruotsi - Tshekki 5-2
20.30: USA - Suomi 3-2

Mitalipelit

Pe 5.1.
16.00: Tshekki - Suomi
20.30: Ruotsi - USA

U20 MM-kisat 2024: Televisiointi & live stream

Kisojen televisiointioikeudet on Discoverylla vuoteen 2026 saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen ottelut näkyvät ilmaiseksi TV5-kanavalla ja muut ottelut maksullisessa discovery+ Sport -suoratoistopalvelussa, joka maksaa 9,90 € kuukaudessa. Ohjelmisto pelien katsomiseksi palvelun kautta on Dplay.

Toistaiseksi tietoomme ei ole tullut, että pelejä näkisi VPN:n avulla ilmaisista live streameistä. Päivitämme tähän oppaaseen, jos saamme tietoa. Jos haluat lisätietoa siitä, miten näkee jääkiekon MM-kisat ilmaiseksi netissä, lue lisää oppaastamme!

U20 MM-kisat 2024: Liput

Kisojen pitäminen Ruotsissa tarjoaa monille kiekkofaneille viime vuosia paremmat mahdollisuudet lähteä katsomaan pelejä myös paikan päälle.

Liput saa helposti ostettua Ticketmasterin kautta. Suomen otteluihin liput myydään päiväpaketteina, jolloin päälle tulee myös toinen ottelu. Hinnat ovat huomattavasti huokeampia kuin aikuisten kisoihin: esimerkiksi ensimmäisen päivän Suomi-Kanada ja Ruotsi-Latvia maksaa halvimmillaan 200 kruunua eli noin 18 euroa. Kaikkiin peleihin on turnauksen alla lippuja saatavilla.

Jääkiekon U18 MM-kisat

Jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisat eivät kerää aivan yhtä suurta nostetta kuin alle 20-vuotiaiden MM-kisat, mutta monet kiekkohullut seuraavat myös niitä innokkaasti. U18 MM-kisat 2023 pelattiin 20.-30.4. Sveitsissä. Yhdysvallat voitti kultaa, Ruotsi tuli toiseksi ja Kanada kolmanneksi. Suomen Pikkuleijonat taipui edellisvuoden pronssimitalin jälkeen tällä kertaa Slovakialle puolivälierässä.

Seuraavat U18 MM-kisat pelataan Suomessa keväällä 2024.

Usein kysytyt kysymykset / FAQ

1. Missä lohkossa U20 Leijonat pelaavat pelinsä?

Suomen U20 joukkue pelaa B-lohkossa Latvian, Yhdysvaltojen, Sveitsin ja Slovakian kanssa.

2. Millä vedonlyöntisivustoilla voin lyödä vetoa U20 kisoista?

Lähes kaikki vedonlyöntisivustot tarjoavat kertoimet U20 Nuorten MM-kisoihin. Sivustojen vetovalikoima voi vaihdella ja suurin osa tarjoaa ottelukohtaisten kertoimien lisäksi myös kertoimia maailmanmestarista, lohkojen lopullisista sijoituksista ja jopa pelaajien menestymisestä pistepörssissä.

3. Mistä näen U20 kisat livestream lähetykset?

Nuorten Leijonien ottelut näyttää Dplayn palvelu Discovery+. Tuon livestream-palvelun kautta voit katsella kaikki U20 Leijonien pelit suorana lähetyksenä, minkä lisäksi palvelu näyttää myös kaikki kisojen muut ottelut suorina lähetyksinä. Television puolelta Discoveryn kanava TV5 näyttää kaikki Suomen pelit.

4. Onko Suomen U20 joukkue mitalistisuosikki?

Suomi kuuluu kisojen suosikkeihin ja on voittajakertoimien valossa toinen suosikki heti Kanadan jälkeen.

5. Miten turnaus pelataan?

Ensin pelataan kaksi viiden joukkueen alkulohkoa, joissa kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kerran. Näistä neljä parasta jatkavat pudotuspeleihin. Alkulohkojen voittajat voivat kohdata vain finaalissa. Yksikään joukkue ei tämän vuoden turnauksessa putoa, joten karsintaotteluita ei tänä vuonna pelata.

6. Mitkä ovat jatkoaika- ja voittolaukauskilpailusäännöt?

Alkulohkossa pelataan 5 minuutin jatkoaika ja pudotuspeleissä 10 minuutin jatkoaika. Loppuottelussa 20min jatkoeriä pelataan ratkaisuun saakka. Kaikki jatkoajat pelataan kolmella kenttäpelaajalla eli 4 vs 4.

7. Mistä joukkueista Nuorten Leijonien pelaajat tulevat?

Pääosa Suomen joukkueen pelaajista tulee kotimaisesta Liigasta. Osa nuorista pelaajista on hakenut minuutteja kauden aikana myös Mestiksestä. Normaalisti kisoissa nähtäviä pelaajia Pohjois-Amerikan sarjoista ei tällä kertaa ole mukana.

U20 MM 2024 lohkot

Lohko ALohko B
SuomiSlovakia
SaksaSveitsi
LatviaTshekki
RuotsiYhdysvallat
KanadaNorja

Suomen U20 MM 2024 -ottelut

AikaVastustaja
ti 26.12. klo 15.30Kanada
ke 27.12. klo 15.30Saksa
pe 29.12. klo 15.30Latvia
su 31.12. klo 15.30Ruotsi

Uusimmat vihjeet - Jääkiekko

Kohteen alkamisajankohta: 29.3.2024 klo 18.30
Kohteen alkamisajankohta: 29.3.2024 klo 1.00
Kohteen alkamisajankohta: 29.3.2024 klo 1.00